Seija Hirvikalliolle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki 6.12.2016

Seija Hirvikallio

Arkkitehti SAFA, YTM, Seija Hirvikallio (s.1956) on tehnyt merkittävän työn rakennussuojelun ja rakennetun kulttuuriympäristön saralla. Yli kolmikymmenvuotisen työuransa ajan Hirvikallio on vaikuttanut keskeisesti siihen, että useat Pirkanmaan alueen merkittävistä rakennuksista ja ympäristöistä on korjattu niiden rakennussuojelulliset arvot huomioiden.

Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, on päättänyt antaa Seija Hirvikalliolle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin tänään 6.12.2016. Kunniamerkin esittäjä, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, luovuttaa kunniamerkin Hirvikalliolle alkuvuodesta pidettävässä tilaisuudessa.

Seija Hirvikallio on valmistunut arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta v.1989. Arkkitehdin opintoja edelsi yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto Tampereen yliopistosta. Hän on toiminut menestyksekkäästi arkkitehtina lukuisissa hankkeissa, jotka vaativat erityistä perehtyneisyyttä rakennushistoriaan ja restaurointiin. Vuosien 1988-2006 välisenä aikana Hirvikallio toimi Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy:n palveluksessa, jolloin hän oli mukana mm. seuraavissa hankkeissa: Ylöjärven kirkon restaurointi, Luopioisten kirkon restaurointi, Tampereen Raatihuoneen restaurointi, Finlaysonin Pikkupalatsin restaurointi ja Viinikan kirkon restaurointi. Vuodesta 2007 lähtien hän on tehnyt töitä omassa toimistossaan ja suunnitellut esimerkiksi Näsilinnan restauroinnin. Seija Hirvikallio on lisäksi laatinut kymmeniä rakennushistoriallista selvityksiä, jotka viitoittavat ko. rakennusten peruskorjausten periaatteet ja suojeluasteen. Seija Hirvikallio on edistänyt rakennussuojelua myös kirjoittamalla historiikkeja, jotka avaavat näkemään rakennetun ympäristön arjen tasoa syvällisemmin.

Seija Hirvikallion työskentelylle on aina ollut ominaista poikkeuksellisen syvällinen ja tarkka paneutuminen kulloiseenkin suunnittelutehtävään.  Hyvät restaurointitaidot ja kyky saada käyttäjät ja projektin eri osapuolet innostumaan leimaa Hirvikallion työskentelytapaa. Korjausrakentamisen vankka osaaminen yhdistettynä hyviin vuorovaikutustaitoihin on tuottanut poikkeuksellisen onnistuneita lopputuloksia.

Vuoden 2016 aikana TamSAFA on vieraillut useissa Seija Hirvikallion suunnittelukohteissa eri tilaisuuksien yhteydessä: tammikuussa pidettiin kokous ja esittelykierros Näsilinnassa, huhtikuussa oli Arkkitehtipäivien yhteydessä kaupungin vastaanotto raatihuoneella ja marraskuun lopussa pikkujouluja juhlittiin Finlaysonin Pikkupalatsissa. Kiitos Seijalle upeista puitteista ja suuret onnittelut kunniamerkin johdosta!