XXXVIII PIRA-päivä 3.11.2020 siirretty

Pirkanmaan Rakentajat PIRA ry on päättänyt koronavirustilanteen ollessa Pirkanmaalla kiihtymisvaiheessa siirtää 3.11. pidettäväksi ilmoitettu Pirkanmaan Rakennuspäivä riskittömämpään ajankohtaan. Seuraamme tilannetta ja pyrimme tartuntatilanteen parantuessa järjestämään PIRA-päivän keväällä 2021. Ohjelma pyritään pitämään ennallaan luennoitsijoiden mahdollisuuksien mukaan. PIRA tiedottaa jäsenistöään ja alueen rakennusalan toimijoita tapahtuman tiimoilta.

Jo ilmoittautuneita ja osallistumismaksun maksaneita pyydämme ottamaan yhteyttä Aarni Saviahoon (aarni.saviaho@try.fi) osallistumismaksun palauttamiseksi.

3.marraskuuta 2020 jaetaan kuitenkin Hyvän rakentamisen palkinto ja tilaisuus striimataan. Tarkempia tietoja luvassa lähempänä.

SAFAn mentorointipilotti käynnistyy syyskuussa 2020 – hae mukaan mentoriksi

Haluaisitko jakaa kokemuksiasi arkkitehtina toimimisesta?

Vaihtaa ajatuksia ja kuulla erilaisia näkökulmia ammatinharjoittamisesta eri rooleissa?

Hae mukaan SAFAn mentorointipilottiin mentoriksi!

 

Mentoroinnin ytimen muodostavat aktorin ja mentorin väliset keskustelut, joissa tietoa ja osaamista – etenkin niin sanottua hiljaista tietoa – siirretään kokeneemmalta kokemattomammalle. Mentorointisuhteessa korostuu aktorin oma kehittymishalu ja kiinnostuksen kohteet. Mentorin tehtävänä on tukea, ohjata ja sparrata aktoria sekä sitoutua yhteisesti sovittuihin mentorointitapaamisiin.

Mentorointisuhde perustuu avoimuuteen, molemminpuoliseen luottamukseen ja tasa-arvoisuuteen. Esimerkiksi oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen, urasuunnitelmien selkeyttäminen, työn ja perheen yhteensovittaminen ja yrittäjyys ovat tyypillisiä teemoja.

Mentorointipilotti kestää syyskuusta 2020 toukokuuhun 2021 ja koostuu SAFAn järjestämästä aloitustapahtumasta sekä kahdenkeskisistä tapaamisista. Mentori – Aktori -parit sopivat keskinäiset tapaamiset oman aikataulunsa mukaan.

 

Tutustu tarkemmin mentorointipilottiin SAFAn sivuilla täällä.

Ilmoittaudu mentoriksi hakulomakkeella täälläVoit myös lähettää hakemuksen suoraan sähköpostitse Pia Selroosille, pia.selroos@safa.fi.

 

SAFA-palkinto – ehdotuksia pyydetään 20.3. mennessä

 

SAFA jakaa vuosittain useita palkintoja nostaakseen esiin esimerkillisiä arkkitehtuurikohteita, suunnittelijoita, yrityksiä, yhteisöjä tai hankkeita. Palkintojen tavoitteena on herättää keskustelua arkkitehtuurista, yhdyskuntasuunnittelusta ja rakennetusta elinympäristöstä.

SAFA-palkinto jaetaan tunnustuksena kunnalle tai muulle julkiselle tai yksityiselle yhteisölle tai yritykselle, joka esimerkillisellä tavalla on toiminut hyvän suunnittelun edellytysten ja tulosten aikaansaamiseksi. Palkinnon saajan valitsee SAFAn, Suomen kuntaliiton ja ympäristöministeriön edustajista koostuva lautakunta.

Ehdotuksia SAFA-palkinnon saajaksi pyydetään perjantaihin 20.3. mennessä osoitteeseen koulutus@safa.fi.

Aiempiin SAFA-palkinnon saajiin ja palkinnon sääntöihin voi tutustua täällä.

Pientalosuunnittelijoita -lista päivitetään – ilmoittaudu mukaan!

TamSAFA:n nettisivuilta löytyvä lista paikallisista pientalosuunnittelijoista päivitetään vuoteen 2020. Nykyiseen listaan pääsee tutustumaan klikkaamalla tästä. Jos toimistonne yhteystiedot löytyvät vanhasta listasta eivätkä vaadi muutoksia, asiasta ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Vuoden 2018 -listassa olevien toimistojen yhteystiedot siirtyvät automaattisesti 2020 -listaan.

Mikäli haluatte toimistonne lisättävän pientalosuunnittelijoiden listalle, lähetättehän seuraavat tiedot sähköpostitse tamsafa@safa.fi -osoitteeseen:

Toimiston nimi
Yhteyshenkilö
Puhelinnumero
Sähköposti
Nettisivut

Huom! Päivitettyä Pientalosuunnittelijoita 2020 -listaa jaetaan jo tulevilla Asta-messuilla TamSAFA:n messupisteellä. Jos teillä on em. lisäyksiä tai muutoksia listaan, ilmoitattehan niistä viimeistään keskiviikkona 29.1. Uusi lista päivitetään myös nettisivuille.

Tamsafan pikkujoulut ja vaalikokous 27.11.2014

Tamsafan pikkujoulut ja sääntömääräinen vaalikokous pidetään Vanhalla Pyynikin panimolla  (osoite Koulukatu 13A, käynti sisäpihan puolelta) 27.11.2014 klo 18 alkaen. Ohjelmassa vaalikokous, hyvää ruokaa ja elävää musiikkia. Ruokailijoiden osallistujamäärä on paikan koosta johtuen rajattu, joten ilmoittauduthan oheisella lomakkeella etukäteen ja varmistat paikkasi herkkupöydässä!

HUOM. Kaikki paikat pikkujouluihin on täytetty. Paikkoja vapautuu peruutusten myötä yksittäin, joten voit ilmoittautua varasijalle alla olevalla lomakkeella. 

[contact-form-7 404 "Not Found"]

Elokuvailta 21.3. klo 17 Niagarassa

Tamsafan-leffailta

Juhani Pallasmaa (s. 1936) on kansainvälisestikin arvostettu ja palkittu arkkitehti, kirjoittaja ja luennoitsija, jonka tuotanto käsittää paitsi arkkitehtuuria, muotoilua, grafiikkaa sekä näyttelysuunnitelmia myös kirjoituksia mm. kuvataiteista, kulttuurifilosofiasta, havaintopsykologiasta sekä arkkitehtuurin teoriasta. Hänen mittava kirjallinen tuotantonsa sisältää poikkeuksellisen painavia puheenvuoroja kulttuurimme olemuksesta ja nykytilasta laajemminkin. Syvällisesti eri kulttuuriilmiöihin perehtyneenä arkkitehtina Juhani Pallasmaa on erittäin kysytty asiantuntija, luennoitsija ja opettaja eri puolilla maailmaa.” 

SAMMATTI torstaina 21.3. klo 17 alkaen, elokuvateatteri Niagarassa.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!

Vaalikokous ja pikkujoulut

Tervetuloa TamSAFAn pikkujouluihin perjantaina 30.11.2012 klo 18 alkaen! Johtokunnan vaalikokous pidetään samassa paikassa klo 17 alkaen, kaikki jäsenemme ovat tervetulleita osallistumaan myös tähän.

Pikkujoulujen korkeatasoisesta juomatarjoilusta vastaa edellisvuosien tapaan Ecophon.

Ilmoittautumiset 22.11. mennessä. Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä. Tervetuloa!